Seuraa Cramo Finland Oy

Uutiset 2 osumaa

Cramolaiset tekevät yhdessä hyvää

Cramolaiset tekevät yhdessä hyvää

Uutiset   •   Heinä 12, 2016 14:30 EEST

Cramo Story -lähettiläät haastoivat toukokuussa Cramon henkilöstön tarjoamaan mainioita päiviä myös muille kuin Cramon asiakkaille ja omille työkavereille. Haasteen tavoitteena on tiivistää yhteishenkeä olemalla avuksi myös työpaikan ulkopuolella ja levittää hyvää mieltä. Ensimmäisenä cramolaiset kävivät auttamassa ja ilahduttamassa Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa.

Johtamistavan muutos avaa tien menestykseen

Johtamistavan muutos avaa tien menestykseen

Uutiset   •   Huhti 27, 2016 10:42 EEST

Osallistavassa johtamistavassa työntekijät osallistuvat oman työnsä kehittämiseen. Viestinnän ja johtamisen asiantuntija, ProCom ry:n toimitusjohtaja Elina Melgin pohtii osallistamisen edellytyksiä ja etuja. Cramo Finlandin vuokrauksen johtaja Tuomas Myllynen kertoo, miten osallistamista on Cramolla toteutettu käytännössä.