Ohita
Artikkelin äänenä on Seppo Äyräväinen, Cramon pitkäaikainen myyntipäällikkö Helsingin alueelta.
Artikkelin äänenä on Seppo Äyräväinen, Cramon pitkäaikainen myyntipäällikkö Helsingin alueelta.

Uutinen -

Tarinoita Oikeasta Elämästä ”Hommat hoituu aina – öisinkin”

Reagoidaan nopeasti ja hoidetaan hommat asiakkaan tahtomalla tavalla. Siinä se. Välillä tuntuu, että olemme arjen pelastajia monessa asiassa. Eikä siinä mitään, autamme aina kun vaan pystytään. Olen toiminut tällä alalla sen verran monta vuotta, että kaikenlaista on tullut eteen. Usein vikatilanteet tapahtuu öisin.

Yhtenä lauantaina oli satanut paljon lunta. Mulle tuli soitto kohteesta illalla noin klo 23. Sääsuoja oli pettänyt ja vedet valuneet seinien väliin. Soitin meidän päivystykseen ja sieltä lähdettiin heti paikan päälle. Saatiin tilattua kuivaus ja telinemiehet korjaamaan telineet. Koko homma oli käynnissä jo sunnuntaina aamulla ja katastrofi vältetty.

Toisessa kohteessa tuli perjantaina puolilta öin soitto minulle. Kyseessä oli teollisuuskohde, jossa oli tapahtunut putkivuoto. Tarvittiin siis uppopumput heti paikalle. Mä soitin sitten lähimpään Cramon toimipisteeseen ja sieltä tultiin heti jo yöllä auttamaan ja tuomaan pumppuja asiakkaalle.

Kolmannessa kohteessa, taas jälleen kerran yöllä, oli veden lämpötila alkanut laskemaan. Siitä tuli ilmoitus järjestelmään meidän huoltomiehille. Huoltomies lähti paikan päälle, mutta oli unohtunut hänelle kertoa, että missä kohteen portin avain on. Eipä hätää, meidän huoltomies oli omatoiminen kaveri ja kiipesi sitten aidan yli, että pääsi korjaamaan. Hän hoisi hommat kuntoon ja kun palasi portille ja autolle, niin olikin poliisipartio vastassa. Siinä joutui soittamaan muutaman puhelun, että saatiin tilanne selvitettyä. Loppujen lopuksi kyseisen kohteen asiakas välttyi vahingoilta mittausjärjestelmän ja ripeän huoltomiehen ansiosta.

Nopea reagointi on yksi, mutta suunnitelmallisuuden lisääminen on toinen asia, mitä meidän asiakkaat erityisesti arvostaa. Kun on hyvät suunnitelmat niin voidaan poistaa kiirettä.

Esimerkiksi yhden asiakkaan kanssa sovittiin niin, että kun heillä aikataulullisesti alkaa pinnoitus, niin Cramo katsoo, että paikat kuivataan ja hoidetaan siihen malliin, että pinnoitus voidaan tehdä. Kohteesta tehtiin pöytäkirjat ja muu dokumentaatio. Meidän asiakas pysyi aikataulussa ja sai mitä luvattiin. Heidän ei itse tarvinnut seurata mitään kosteutukseen liittyvää, koska me hoidettiin se heidän puolesta ja dokumentoitiin myös. Poistettiin siis asiakkaan kiirettä.

Me Cramolla koitetaan aina joustaa ja toteuttaa asiakkaan toiveet. Hoidetaan paikan päälle olosuhdehallinnan kaluston lisäksi vielä vaikka ”remonttimies”. Hän asentaa ja ylläpitää lämmitykset ja valaistukset, ja tekee tarvittavat muutokset ja ilmoittaa suunnittelijoille jos suunnitelmia pitää muuttaa. Siitä ne asiakkaat tykkää – että asiat hoituu eikä tarvitse huolehtia turhaan.

Artikkelin äänenä on Seppo Äyräväinen, Cramon pitkäaikainen myyntipäällikkö Helsingin alueelta.


Haluatko, että pidämme sinusta huolta?
Nykyinen Cramon asiakas -> myyntitiiminne palvelee aina 
Uusi asiakas -> Tartu tilaisuuteen nyt: kesäetuna uusille asiakkaille jopa -52% alennus valituista tuotteista.

Aiheet

Yhteyshenkilö/-t

Tuomas Myllynen

Tuomas Myllynen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Cramo Finland Oy 040 549 2311
Kaisa Tiira-Vahala

Kaisa Tiira-Vahala

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointipäällikkö Markkinointi & PR +358 40 768 4652

Julkaisuun liittyvää sisältöä:

Cramo - täyden palvelun rakennuskonevuokraamo

Cramo on täyden palvelun rakennuskonevuokraamo, joka tarjoaa myös rakentamista, saneeraamista ja kunnossapitoa tukevia palveluja. Kannamme vastuun paitsi hyvästä asiakaspalvelusta, myös toimitusten aikatauluista ja kaluston ja palveluiden ensiluokkaisesta laadusta. Haluamme lisätä asiakkaidemme tehokkuutta ja tuottavuutta työmaapalveluiden ja digitaalisten ratkaisujen avulla.

Asiakaskuntaamme kuuluu yrityksiä rakennusteollisuuden ja muun teollisuuden, kaupan sekä julkisen sektorin alalta. Lisäksi palvelemme kuluttajia.

Cramo Finland Oy on osa Cramo-konsernia ja Boels Rental -yhtiötä. Olemme alamme johtavia tekijöitä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Cramo Finland työllistää n. 450 henkilöä 50 toimipisteessä kautta maan. Cramo Finlandin liikevaihto on 95,2 milj. euroa (2019). Palvelemme n. 17 000 asiakasta.

Olemme jakamistalouden edelläkävijöitä. Tutustu meihin osoitteessa www.cramo.fi

Cramo Finland Oy
Kalliosolantie 2
01740 Vantaa
Finland