Seuraa Cramo Finland Oy

Tuottavuus nousuun Cramon kumppanina

Uutinen   •   Marras 28, 2019 07:02 EET

Cramo tarjoaa teollisuusasiakkaille työmaatiloja ja esimerkiksi alueen sisälle sijoitettavan pop up -vuokraamon laitehankintaa helpottamaan.

Kun tuotantolaitoksessa joudutaan syystä tai toisesta pysäyttämään tuotanto, se maksaa aina aikaa ja rahaa. Cramo toimittaa monipuolisesti laitteistoa ja palveluita, jotka auttavat lyhentämään seisokkia – oli kyseessä sitten suunniteltu huoltotauko, kunnostustyö tai odottamaton pysähdys.

Tyypillisiä, vuokrauspalveluita käyttäviä teollisuusasiakkaita ovat voimalaitokset, sellutehtaat, terästeollisuus ja tuulivoimalat. Huolto- ja kunnostustöiden aikana työntekijät tarvitsevat toimistotiloja ja pukuhuoneita. Me voimme helpottaa teollisuusasiakkaan tilannetta tarjoamalla alueen sisälle sijoitettavan pop up -vuokraamon, kuin myös väliaikaissähköä ja erilaisia lisäpalveluita. Myös nostin- ja siirtokalustoa, kuten saksilavoja, kuukulkijoita ja kurottajia, vuokrataan usein.

“Me olemme luottaneet Cramoon vuokrauspalveluiden toimittajana jo kahdeksan vuotta. Heidän toimittamansa työmaatilat ovat laadukkaita ja nostimet sekä muut koneet varmistavat lyhimmän mahdollisen seisokkiajan.” sanoo biojalostamo SunPinen tuotantojohtaja David Lundman.


SunPine on maailman johtava biojalostamo, joka sijaitsee Pohjois-Ruotsissa.



Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.