Seuraa Cramo Finland Oy

Parasta on voittaminen

Uutinen   •   Huhti 27, 2016 09:20 EEST

Nuoren kiekkolupauksen Jesse Puljujärven elämässä tärkeintä ovat jääkiekko ja läheiset ihmiset. Suurin tuki Jesselle on äiti, jonka kanssa hän jakaa ilot ja murheet.

Oulun Kärpissä pelaava Jesse Puljujärvi, 17, on hyvällä mielellä, vaikka ei olekaan päässyt jäälle noin viikkoon. Haastattelun tekohetkellä maaliskuun alkupuolella Jesse taklattiin pahasti ottelussa HIFKiä vastaan, ja alaraajavamman takia hän joutui sivuun SM-liigan runkosarjan otteluista.

– Enköhän minä kuitenkin vielä tämän kevään aikana pääse pelaamaan, Jesse arvioi.
Loukkaantumisestaan huolimatta nuorimies ei ole laiskotellut.

– Tänäänkin aamupäivällä olin salilla treenaamassa yläkroppaa. Jos haluaa pelata ammatikseen, on treenattavana aina kun pystyy. Ainoastaan päävamma saisi minut jättämään treenaamisen kokonaan väliin, Jesse sanoo.
Jessen koko elämä pyörii käytännössä vain jääkiekon ympärillä.

– En minä oikein muuta ehdi tekemään. Vapaa-aika kuluu leväten ja kavereiden kanssa hengaillen, hän naurahtaa.
Jesseä ei haittaa se, ettei a aikaa jää juuri muulle. Hänelle mainio työpäivä onkin tavallinen treenipäivä hallilla.

– Tulemme hallille joka päivä puoli yhdeksäksi aamulla. Ensin menemme kuntosalille, sitten on vuorossa jäätreeni ja viimeisenä loppujäähdyttely. Kahden maissa lähdemme kotiin. Pelaamisen lisäksi suoritan autokoulua ja käyn englannintunneilla, sillä nuorten MM-kisojen jälkeen huomasin, että minun pitää kehittää kielitaitoani. Tarvitsen englantia myös tulevaisuudessa, koska haluan kansainvälisen uran, Jesse kertoo.

Paras mahdollinen voitto

Jesse nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuoden alussa, kun hän oli mukana voittamassa Suomelle kultaa nuorten maailmanmestaruuskisoissa. Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue Pikkuleijonat löi Venäjän finaalissa maalein 4–3.

– Se oli paras mahdollinen voitto. Nappasimme kullan jatkoajalla, Jesse myhäilee.
Myös Pikkuleijonien vastaanotto kisojen jälkeen Suomessa on jäänyt Jesselle mieleen.

– Poliisisaattue johdatti meidät bussilla torille, joka oli täynnä hurraavia ihmisiä. Oli myös hienoa päästä tapaamaan kultajuhlissa esiintyneitä Jarea ja Ville-Gallea sekä Mikael Gabrielia.

Maaottelun jälkeen Jessen kasvot ovat tulleet tutuiksi valta- ja urheilumedioista. Fanipostiakin on tullut – ”vähän”, kuten Jesse hieman ujosti myöntää. Julkisuus ja toimittajien yhteydenotot eivät haittaa häntä, sillä ne kuuluvat ammattijääkiekkoilijan työhön.

– On ihan kivaa kun saan puhua lätkästä.

Nuorena pois kotoa

Jesse syntyi vuonna 1998 Älvkarlebyssä, Ruotsissa. Kun hän oli nelivuotias, perhe muutti Suomen puolelle Tornioon. Samana vuonna Jesse aloitti jääkiekon pelaamisen isänsä kanssa ulkojäällä. Poika innostui pelistä heti, ja pian hän jo olikin Tornion IHC:n jääkiekkokoulussa. Jesse oli lahjakas pelaaja, joten hänet siirrettiin pelaamaan kaksi vuotta vanhempien poikien kanssa.

Jessen tullessa teini-ikään Torniosta ei enää löytynyt tarpeeksi kovatasoista joukkuetta. 13-vuotiaana Jesse muutti yksin Ouluun, jossa hän aloitti Kärppien C-juniorijoukkueessa.

– Kyllä minua aluksi jännitti, mutta en kadu hetkeäkään. En olisi nyt tässä, jos en olisi silloin muuttanut pois Torniosta. Asuin yksin kaksiossa, mutta minulla oli viereisessä talossa hyvä kaveri, ja isä ja äiti kävivät luonani viikoittain, Jesse kertoo.
Kärpissä Jessestä pidettiin hyvää huolta, ja valmentajat kyselivät, miten hänellä menee.

– Kävin koulussa ja jääkiekkotreeneissä, joten en ehtinyt olemaan paljon yksin. Minulla oli myös hyvät opettajat ja erityisopettaja.

Jesse lopetti koulunkäynnin peruskoulun jälkeen, sillä hän halusi keskittyä jääkiekkoon.

– Päätös oli helppo. Vanhempani ymmärsivät minua ja kannustivat keskittymään täysillä jääkiekkoon.

Jessen isä pelasi nuorena jääkiekkoa harrastetasolla, mutta lopetti jo 16-vuotiaana. Hänen äitinsä on puolestaan nuorena hiihtänyt B-maajoukkuetasolla.

– Vanhempani käyvät katsomassa Kärppien kotipelejä Oulussa niin usein kun pystyvät, Jesse kertoo.

Äidille voi puhua kaikesta

Suurin tuki Jesselle on hänen äitinsä.

– Äidin kanssa voin puhua kaikesta. Tai en minä kauheasti muusta puhu kuin jääkiekosta, se on niin iso osa elämääni. Puran äidille pahaa mieltäni, kun olemme hävinneet matsissa, Jesse tuumaa.

Toinen tärkeä ihminen Jessen elämässä on hänen paras kaverinsa Jere Kiviniemi.

– Tutustuimme yläasteella, kun olimme kolme vuotta samalla luokalla. Näemme päivittäin ja juttelemme paljon. Jere pelaa myös jääkiekkoa Kärppien A-junioreissa, Jesse kertoo.
Jesse saa tukea ja neuvoja myös joukkueen vanhemmilta pelaajilta ja valmentajilta.

– Meillä on tosi hyvä yhteishenki ja kaikki ovat joukkueessa tasa-arvoisia. Kyllä valmentajat edelleen kysyvät kuulumisia, olenhan vielä nuori poika. Joukkueen vanhemmilta pelaajilta olen saanut neuvon, että pitää nauttia pelaamisesta eikä saa miettiä liikaa.

Kärppien huoltaja Arto Pekkala saa Jesseltä vuolaat kiitokset.

– Huoltajilla on tosi iso merkitys, sillä heidän ansiostaan saamme keskittyä täysillä pelaamiseen. Arto on mahtava tyyppi, sillä hän pitää varusteemme aina viimeisen päälle kunnossa, eikä koskaan jätä yhtäkään tehtävää tekemättä.

Ei varasuunnitelmaa

Jessellä on Oulun Kärppien kanssa kolmivuotinen sopimus, joka on voimassa vielä ensi vuoden. Toukokuun alussa hän täyttää 18 vuotta.

– En odota täysi-ikäisyyttä erityisen paljon, tykkään olla nuori. Onhan se kivaa, kun saan ajokortin, vaikka en kyllä täällä Oulussa tarvitse autoa, koska halli on niin lähellä kotiani.

Jääkiekossa Jesse kokee suurimmiksi vahvuuksikseen taitavan luistelun ja voitonhalun. Kun häneltä kysyy, mikä jääkiekossa on parasta, vastaus on yksinkertainen:

– Voittaminen.

Mieleenpainuvimpia voittoja Jessen uran aikana ovat tähän mennessä olleet MM-kisavoitto ja vuoden 2013 suomenmestaruus C-junioreissa, jossa Kärpät nappasi voiton Bluesilta otteluvoitoin 3–1.

– Meillä oli tosi hyvä joukkue. Samassa jengissä pelasivat silloin esimerkiksi Pikkuleijonissakin mukana ollut nykyinen joukkuekaverini Sebastian Aho, sekä Porin Ässissä pelaava Arttu Ruotsalainen, Jesse muistelee.
Jessen unelmana on pelata lätkää mahdollisimman kauan. Haaveissa siintää myös paikka NHL-joukkueessa.

– Tulevaisuudessa minun pitäisi saada lisää voimaa ja oppia pelaamaan kokonaisvaltaisemmin. Onneksi olen nuori, ja minulla on vielä aikaa kehittyä, Jesse pohtii.

Jessellä ei ole uralleen varasuunnitelmaa.

– Haluan vain pelata jääkiekkoa. Se on ainoa mitä osaan. Rakastan olla jäällä, ja rakastan voittamista.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti